Seuraavana vuorossa on peli joka ei virallisesti ole vielä viime vuoden peli mutta kun vuosi lähenee loppuaan alkaa KH3 (Kingdom Hearts 3) pian olemaan viime vuoden pelejä. KH3 julkaistiin vuoden 2019 tammikuussa ja oli pitkään odotettu virallinen jatko-osa Kingdom Hearts pelisarjaan, jonka edellinen virallinen osa, Kingdom Hearts 2, julkaistiin vuonna 2005 Playstation 2 konsolille. Kingdom Hearts pelisarja on pitkään ollut eksklusiivinen Playstation ja Nintendo konsoleille mutta KH3 julkaistiin nyt myös Xboxille. Kingdom Hearts on siis peli jossa seikkaillaan hahmolla nimeltä Sora, eri Disneyn tarinoiden maaimoissa, ja apurinaan Soralla on Hessu Hopo ja Aku Ankka.
Tarina
Tarina Kingdom Hearts pelisarjassa on yksi monimutkaisimpia tarinoita joita on ikinä vastaan tullut, joten en aijo mennä liikaa yksityiskohtiin, mutta koitan silti selittää mitä pelissä tapahtui ja miten se liittyy vanhempiin peleihin. Kingdom Hearts sarjan kaksi virallista osaa olivat jokseenkin kytköksissä toisiinsa, ja vaikka spin-offeja ei olisi pelannut niin tarinassa oli silti paljon järkeä, sillä pelisarjan päähahmo, Sora, oli menettänyt muistinsa, ja aukkoja selitettiin jokseenkin Kingdom Hearts 2 pelissä. KH2 ja KH3 välillä on kuitenkin kulunut hyvin pitkä aika, johon mahtuu myös useita spin-offeja joita ei ikinä täysin selitetä sarjan virallisissa julkaisuissa. KH3:en tarina eroaa kuitenkin siitä että se ei jatku suoraan siitä mihin KH2 jäi, vaan tulisi pelaajan ollut pelata vähintään Kingdom Hearts 3D, Nintendo 3DS konsolilla, ymmärtääkseen mitä aikaisemmin on tapahtunut ja mistä tarina jatkuu. Tämä on tarinankerronnan osalta huono asia sillä kaikki, minut mukaan lukien, ei ole pelannut spin-offeja, sillä ne ovat lähes kaikki eri konsoleilla, ja olen vain nauttinut pelisarjan suurimmista julkaisuista, joka kuitenkin oli hieman hankalaa KH3:en osalla.
Itse KH3:en tarina on hieman heikko. Pelin aikana on useita hetkiä jolloin tarina ei tunnu etenevän mihinkään, sekä joidenkin hahmojen kehitys tuntuu välillä kulkevan jopa väärään suuntaan. Huhujen mukaan Kingdom Hearts 3 olisi myös viimeinen KH3 peli joka keskittyy tähän kyseiseen tarinaan joka alkoi vuonna 2002 Kindom Hearts pelillä, ja jossa Sora olisi keskinen henkilö. Vaikka Kindom hearts 3 tarjosi tarinalle päätöksen, oli tämä kyseinen päätös kuitenkin melkoinen pettymys.
Pelattavuus
Pelattavuus oli KH3:en pelastava puoli. KH3 otti aijemista Kingdom Hearts peleistä parhaat mekaniikan, ja teki niistä parempia. KH3:ssa on useita tapoja kulkea eri maailmojen läpi jotka olivat aikasemissa peleissä, mutta nyt ne oli tuotu kaikki yhteen, ja se teki pelaamisesta hyvin sulavaa ja nautinnollista. Karttoja oli myös avattu hyvin paljon joka on varmasti osaltaan myös tekninen kysymys kun verrataan mihin Playstation 2 aikoinaan oli kykeneväinen, verrattuna siihen mihin Playstation 4 ja Xbox One ovat nykyään kykeneväisiä. Maailmojen välillä kulkemista oli myös avattu paljon. Ennen se tapahtui eräänlaisella avaruusaluksella lineaaristen ratojen läpi, toisin kuin nykyään kun tämä avaruusalus kulkee avoimessa maailmassa jossa on paljon muutakin tekemistä kuin seuraavaan maailmaan kulkeminen.
Äänimaailma
Samat äänet kuin edellisissä peleissä, vain paranneltuina. Ääninäyttely oli elokuvien luokkaa.
Avoin maailma
Aikasemmin tulikin jo mainittua siitä kuinka tavallisia kenttiä oli avattu entistä enemmän, ja avaruus lentämisestä oli tehty täysin avoin maailma. Kingdom Hearts pelien kentät ovat aina olleet tavallaan hyvin lineaarisia, mutta niissä on hyvin pystynyt kulkemaan takaisinpäin tekemään asioita joita on aikaisemmin jäänyt välistä. KH3:en maailmat olivat huomottavasti avoimempia kuin aikasemmissa peleissä. Avaruusmaailman avoimuus oli mielenkiintoinen lisäys, mutta tuntui siltä kuin se ei olisi lisännyt mitään muuta peliin kuin lisää keräiltäviä asioita. Keräiltävät asiat ovat tietysti helppo lisätä pidentää peliin upotettavia tunteja, mutta tavallaan se on myös hieman laiska tapa saavuttaa se.
Vertaus edelliseen
Edelliseen vertaamista on tässä arvostelussa ollut jo todella paljon mutta jatketaan sitä vielä hieman. Tämä on tavallaan hieman jatke tarina osioon mutta laitetaan tämä nyt tähän. Aikaisemmissa peleissä (KH ja KH2), itse Kingdom Heartsin tarina on sopinut todella hyvin eri Disneyn tarinoihin joiden maailmoissa pelissä vieraillaan. Kaikilla eri maailmoilla on aikasemmin ollut tietyt tarkoituksensa suuremman tarinan kannalta ja kaikki ovat tuoneet jotain arvokasta tarinan kulkuun. Kingdom Hearts 3:ssa tämä ei kuitenkaan käy toteen. Tuntuu kuin Sora, Aku ja Hessu kävisivät näissä maailmoissa ihan vain muuten vaan eikä ne tunnu lisäävän itse Kingdom Heartsin tarinaan mitään sisältöä. Pahin kaikista joka tähän syyllistyy on "kaksin karkuteillä" elokuvan tarina, joka tuntuu olevan suora kopio itse elokuvasta eikä Soran ja kumppanien läsnäolo vaikuta asioihin mitenkään. Tähänkin on tietenkin poikkeuksia kuten Herkuleksen maailma, ja Big Hero 6 maailma, jotka olivat edes jollain tapaa tärkeitä Kindom Heartsin tarinan kannalta.
Arvostelu
14 vuoden odotuksen jälkeen odotuksen olivat suuret, mutta peli niihin juuri vastannut. Vaikka vihulaisten hakkaminen oli hauskaa, ja ehkä jopa hauskempaa kuin koskaan ennen Kingdom Hearts pelissä, tuntui siltä niin kuin kaikki muu sen ympärillä olisi lässähtänyt lyttyyn. 14 vuotta luulisi olevan tarpeeksi pitkä aika saamaan joitan muutakin aikaan kuin lisää kerättävää hieman suuremmassa maailmassa, ja enemmän komboja vihollisten tappamiseen mutta ilmeisesti ei
Aikaisemmin on tullut mainituksi että yksi osa-alue ei ole koko pelin arvosanan mitta 6/10
maanantai 7. lokakuuta 2019
maanantai 30. syyskuuta 2019
World of Warcraft Classic
Seuraavana arvostelussa on peli joka on tavallaan vanha peli, mutta joka on saanut uutta eloa tänä vuonna nimittäin WoW classic (World of warcraft classic). World of Warcraft julkaistiin alunperin vuonna 2004 ja siitä tuli nopeasti maailman pelatuin peli. WoW on saanut useita lisäosia alkuperäisen julkaisun jälkeen jotka ovat tähän päivään mennessä muuttaneet peliä valtavasti. WoW classic on vuoden 2006 versio kyseisestä pelistä, eli juuri ennen The Burning Crusade lisäosaa.
Tarina
Tarina alkuperäisessä WoW:issa on paljon suppeampi ja jää paljon enemmän taka-alalle verrattaessa lisäosiin jotka keskittyvät paljon tarkemmin johonkin tiettyyn osaan tarinaa. WoW:issa on kuitenkin taustalla oma tarinansa joka käytännössä kertoo Alliancen ja Horden, kahden eri ryhmittymän, kaksintaistelusta Azerothin maailmassa. Vaikka suurin osa tehtävistä ei mitenkään liity päätarinaan, niin aina silloin tällöin löytyy tehtäviä, ja välillä kokonaisia alueita, jotka ovat hyvin keskittyneitä tutkimaan Alliancen ja Horden välistä eripuraa. Mielestäni on vain hyvä asia että WoW:iin on myöhemmin lisätty lisäosia jotka ovat paljon enemmän tarina painotteisia sillä ne jaksavat pitää mielenkiinnon paremmin yllä, vaikka jotkut lisäosat ovatkin olleen täyttä kuraa.
Pelattavuus
WoW classicissa huomaa hyvin että peli on alunperin julkaistu vuonna 2004. Vaikka peli onkin välillä hyvin yksitoikkoista, tuo se silti sellaista haastetta pelaamiseen jota on vaikeaa löytää nykypäivän peleistä. WoW classicista huomaa myös sen miten vähän peliä on päivitetty itse alkuperäisen pelin elinkaaren aikan ja muutoksia on tuotu vasta lisäosien myötä. WoW classic on käytännössä 2 vuotta vanha versio pelistä mutta siitä puuttuu silti useita tasapaino ongelmia hahmojen välillä sekä useita elämää helpottavia asioita jotka lisättiin vasta The Burning Crusade lisäosassa. Osa näistä asioista on toki mahdollista lisätä peliin addonien avulla mutta jotkut asiat tulevat aina uupumaan classicista jotka tekisivät pelistä mukavamman pelata ilman että ne muuttavat ydin pelattavuutta, kuten uudemmat lisäosat ovat tehneet.
Äänimaailma
World of Warcraftin teatteraaliset musiikit ovat aina olleet yksi parhaimpia asioita kyseisessä pelissä, ja pelien maailmassa ylipäätään. Se on myös yksi asia WoW:issa joka ei ikinä tule kyllästyttämään.
Avoin maailma
World of Warcraft sijoittuu Azerothing maailmaan, joka on valtava. Classicissa päästään tutkimaan Kalimdorin ja Eastern Kingdomsin mantereita joissa tutkittavaa riittää pitkäksi aikaa. Varsinkin kun ratsun hankkiminen pelissä on mahdollista tasolla 40, (maksimi tason ollessa 60) ja silloinkin on hyvin epätodennäköistä että siihen on varaa. Suurin osa Azerothin tutkimisesta tapahtuu siis jalan, joka saattaa käydä pitemmän päälle hyvin puuduttavaksi kun pitäisi päästä toiselle puolelle mannerta tapaamaan henkilöä joka ei välttämättä edes halua tavata sinua. Useat henkilöt ovat sanoneet että peli maailma tuntuu isommalta koska ratsua ei saa aivan pelin alussa ja vapaasti lentäminen ei ole vaihtoehto, toisinkuin myöhemmissä lisäosissa, mutta joskus pelaajilla ei vaan ole aikaa viettää koko päivää pelkästään seuraavalle alueelle matkustamiseen. Myöhemmät lisäosatkaan eivät ole antaneet parasta mahdollista ratkaisua ongelmaan, mutta elämä on kuitenkin paljon nautinnollisempaa mitä nopeampaa matkustaminen on. Pätee World of Warcraftiin sekä oikeaan elämään.
Vertaus edelliseen
World of Warcraftilla ei ole virallista edellistä osaa, pelin tarina kuitenkin perustuu enemmän tai vähemmän hyvin erityyliseen Warcraft pelisarjaan. Vaikka Warcraftiakin, ainakin kolmosta, voi pelätä moninpelinä, on tarinan kokeminen täysin avoimessa monen pelin pelaajan maailmassa silti kuitenkin aivan eri asia. World of Warcraft oli myös se peli joka teki suurista monen pelaajan nettipeleistä suosittuja. Tämä johtuu myös osittain siitä että se oli nimenomaan pelintekijän Blizzard:in tavoite. WoW oli testivaiheessa useamman vuoden, ja koko tämän ajan Blizzard pyrki tekemään yhteistyötä ihmisten kanssa jotka olivat ennen pelanneet vastaavia pelejä, ja kyseli heiltä miten tämänkaltaisesta pelistä pystyisi tekemään parhaan mahdollisen.
Arvostelu
Vaikka en itse alkuperäistä WoW:ia pelannutkaan, toi WoW classicin pelaaminen tietyn tapaista nostalgian tunnetta. Peli on muuttunut ensimmäisten lisäosien ajalta (jolloin itse aloitin pelaamaan) hyvin paljon tähän päivään verrattuna. Vaikka peli onkin paljon yksinkertaisempi pelata kuin pelin virallinen versio, on se myös paljon palkitsevampi. Ne hetkett kun vihdoin saavuttaa jotain mitä on kauan odottanut kuten ensimmäinen kerta kun saa ratsun alleen, tuo suurta onnistumisen tunnetta jota nykyisestä WoW:ista ei löydy. Uudemmat lisäosat ovat myös tuoneet paljon pelaamista sulavammaksi tekemiä muutoksia, mutta on myös osaltaa unohtanut täysin mitä WoW alunperin oli ja muuttanut sen täysin erilaiseksi. Toivon siis osaltani että Blizzard veisi WoW classicin samaan suuntaan kuin Jagex on vienyt old school runescapen, eli jatkaa pelin parantelemista pienillä muutoksilla, mutta pitää kuitenkin WoW classicin pelattavuuden täysin sellaisenaan.
Vaikka nautinkin suunnattomasti WoW classicin pelaamisesta toivoisin silti että se sisältäisi joitain elämää helpottavia asioita joita virallisessa versiossa on, täten arvosanaksi tulee 7/10
Tarina
Tarina alkuperäisessä WoW:issa on paljon suppeampi ja jää paljon enemmän taka-alalle verrattaessa lisäosiin jotka keskittyvät paljon tarkemmin johonkin tiettyyn osaan tarinaa. WoW:issa on kuitenkin taustalla oma tarinansa joka käytännössä kertoo Alliancen ja Horden, kahden eri ryhmittymän, kaksintaistelusta Azerothin maailmassa. Vaikka suurin osa tehtävistä ei mitenkään liity päätarinaan, niin aina silloin tällöin löytyy tehtäviä, ja välillä kokonaisia alueita, jotka ovat hyvin keskittyneitä tutkimaan Alliancen ja Horden välistä eripuraa. Mielestäni on vain hyvä asia että WoW:iin on myöhemmin lisätty lisäosia jotka ovat paljon enemmän tarina painotteisia sillä ne jaksavat pitää mielenkiinnon paremmin yllä, vaikka jotkut lisäosat ovatkin olleen täyttä kuraa.
Pelattavuus
WoW classicissa huomaa hyvin että peli on alunperin julkaistu vuonna 2004. Vaikka peli onkin välillä hyvin yksitoikkoista, tuo se silti sellaista haastetta pelaamiseen jota on vaikeaa löytää nykypäivän peleistä. WoW classicista huomaa myös sen miten vähän peliä on päivitetty itse alkuperäisen pelin elinkaaren aikan ja muutoksia on tuotu vasta lisäosien myötä. WoW classic on käytännössä 2 vuotta vanha versio pelistä mutta siitä puuttuu silti useita tasapaino ongelmia hahmojen välillä sekä useita elämää helpottavia asioita jotka lisättiin vasta The Burning Crusade lisäosassa. Osa näistä asioista on toki mahdollista lisätä peliin addonien avulla mutta jotkut asiat tulevat aina uupumaan classicista jotka tekisivät pelistä mukavamman pelata ilman että ne muuttavat ydin pelattavuutta, kuten uudemmat lisäosat ovat tehneet.
Äänimaailma
World of Warcraftin teatteraaliset musiikit ovat aina olleet yksi parhaimpia asioita kyseisessä pelissä, ja pelien maailmassa ylipäätään. Se on myös yksi asia WoW:issa joka ei ikinä tule kyllästyttämään.
Avoin maailma
World of Warcraft sijoittuu Azerothing maailmaan, joka on valtava. Classicissa päästään tutkimaan Kalimdorin ja Eastern Kingdomsin mantereita joissa tutkittavaa riittää pitkäksi aikaa. Varsinkin kun ratsun hankkiminen pelissä on mahdollista tasolla 40, (maksimi tason ollessa 60) ja silloinkin on hyvin epätodennäköistä että siihen on varaa. Suurin osa Azerothin tutkimisesta tapahtuu siis jalan, joka saattaa käydä pitemmän päälle hyvin puuduttavaksi kun pitäisi päästä toiselle puolelle mannerta tapaamaan henkilöä joka ei välttämättä edes halua tavata sinua. Useat henkilöt ovat sanoneet että peli maailma tuntuu isommalta koska ratsua ei saa aivan pelin alussa ja vapaasti lentäminen ei ole vaihtoehto, toisinkuin myöhemmissä lisäosissa, mutta joskus pelaajilla ei vaan ole aikaa viettää koko päivää pelkästään seuraavalle alueelle matkustamiseen. Myöhemmät lisäosatkaan eivät ole antaneet parasta mahdollista ratkaisua ongelmaan, mutta elämä on kuitenkin paljon nautinnollisempaa mitä nopeampaa matkustaminen on. Pätee World of Warcraftiin sekä oikeaan elämään.
Vertaus edelliseen
World of Warcraftilla ei ole virallista edellistä osaa, pelin tarina kuitenkin perustuu enemmän tai vähemmän hyvin erityyliseen Warcraft pelisarjaan. Vaikka Warcraftiakin, ainakin kolmosta, voi pelätä moninpelinä, on tarinan kokeminen täysin avoimessa monen pelin pelaajan maailmassa silti kuitenkin aivan eri asia. World of Warcraft oli myös se peli joka teki suurista monen pelaajan nettipeleistä suosittuja. Tämä johtuu myös osittain siitä että se oli nimenomaan pelintekijän Blizzard:in tavoite. WoW oli testivaiheessa useamman vuoden, ja koko tämän ajan Blizzard pyrki tekemään yhteistyötä ihmisten kanssa jotka olivat ennen pelanneet vastaavia pelejä, ja kyseli heiltä miten tämänkaltaisesta pelistä pystyisi tekemään parhaan mahdollisen.
Arvostelu
Vaikka en itse alkuperäistä WoW:ia pelannutkaan, toi WoW classicin pelaaminen tietyn tapaista nostalgian tunnetta. Peli on muuttunut ensimmäisten lisäosien ajalta (jolloin itse aloitin pelaamaan) hyvin paljon tähän päivään verrattuna. Vaikka peli onkin paljon yksinkertaisempi pelata kuin pelin virallinen versio, on se myös paljon palkitsevampi. Ne hetkett kun vihdoin saavuttaa jotain mitä on kauan odottanut kuten ensimmäinen kerta kun saa ratsun alleen, tuo suurta onnistumisen tunnetta jota nykyisestä WoW:ista ei löydy. Uudemmat lisäosat ovat myös tuoneet paljon pelaamista sulavammaksi tekemiä muutoksia, mutta on myös osaltaa unohtanut täysin mitä WoW alunperin oli ja muuttanut sen täysin erilaiseksi. Toivon siis osaltani että Blizzard veisi WoW classicin samaan suuntaan kuin Jagex on vienyt old school runescapen, eli jatkaa pelin parantelemista pienillä muutoksilla, mutta pitää kuitenkin WoW classicin pelattavuuden täysin sellaisenaan.
Vaikka nautinkin suunnattomasti WoW classicin pelaamisesta toivoisin silti että se sisältäisi joitain elämää helpottavia asioita joita virallisessa versiossa on, täten arvosanaksi tulee 7/10
maanantai 23. syyskuuta 2019
Borderlands 2
Kun kaikki muut ovat innoissaan Borderlands 3:en julkaisusta. Päätin itse vihdoinkin pelaa Borderlands 2:en läpi. Borderlands 2 (BL2) Julkaistiin vuonna 2012, eli noin 3 vuotta sen edeltäjänsä jälkeen. Borderlands pelit ovat väkivallan täytteisiä räiskintä pelejä, hyvällä huumorilla ja roolipeli elementeille höystettynä. Peli on julkaistu monelle eri alustalle, mutta itse pelasin sen PC:llä. Tämä myös osasyy siihen miksi pelasin sen vasta nyt läpi. En meinaan saanut teknisiltä ongelmilta peliä toimimaan kunnes vasta hiljattain.
Tarina
Borderlands peleissä pelataan hahmoilla joita kutsutaan holvin metsästäjiksi. Mikä tämä holvi on ja mitä se sisältää, riippuu ihan pelisarjan pelistä. BL2:en kohdalla holvi sisältää muinaisen "soturin" jonka pelin pääpahis "Komea Jack" yrittää herättää eloon luodakseen Pandoran planeetalle rauhan ja järjestyksen, ja tuhoakseen kaikki ryövärit ja muut jotka häntä yrittää siinä estää. Pelin tarina kulkee hyvin sulavasti alusta loppuun. Alussa herätään Pandoran planeetalta, jonka jälkeen koitetaan ottaa selvää mitä Jack oikein aikoo, ja lopuksi Jackin pystäyttäminen. Ainut asia joka itse tarinan kulkua hidastaa on lähes pakonomainen tarve tehdä sivutehtäviä, sillä ilman niitä ei pelaaja ole tarpeaksi suuri tasoinen pelatakaseen kaikkia pää tarinan tehtäviä läpi.
Pelattavuus
Niin kauan kuin pelaaja pysyy tasoltaan tehtävien vaikuestason mukana, on peli hyvin hauska ja sulavan tuntuinen pelata. Pelaaja voi joko juosta, ampua, tai hyppiä tiensä kenttien läpi. Jossain tapauksissa jopa ajaa. Erilaisten vihujen räiskiminen erilaisilla hulluilla aseilla on välillä hauskaa, ja välillä hulvattoman hauskaa. Pelin roolipeli ominaisuudet toivat myös paljon toivottua syvyyttä tähän räiskintä peliin, vaikkakin niitä olisi toivonut olevan pelissä vielä enemmän ja vielä syvemmällä tasolla.
Äänimaailma
Pelin äänet ovat hyvin räiskinnän täytteisiä, varsinkin alussa, mutta myöhemmin kun saa mitä eriskummallisimpia aseita, muuttuu niiden äänetkin mitä eriskummallismmiksi. Henkilökohtainen lempi ase oli konepistooli joka kiljuu kun sillä ampuuu.
Avoin maailma
Borderlands 2:en maailma täysin avoin, vaikkakin jaettu eri sektoreihin joiden välillä voi, ja pitää kulkea. Osa alueaista on lineaarisimpia kuin muut, ja osa niin avoimia että tarvitsee auton niiden läpi kulkemiseen. Kaikki kentät ovat loistavasti suunniteltuja ja jopa ne lineaarisemmat kentät ovat täynnä oikoreittejä joitan pitkin pystyy kulkemaan nopeasti paikasta toiseen, ja jos kohde sattuu olemaan Pandoran toisella laidalla, on pika-matkustus aina vaihtoehto.
Vertaus edelliseen
Heti ensi vilkauksella näkee että Borderlands 2 on hiotumpi versio sen edeltäjästään. Lähes kaikilla osa-alueilla on parannuksia. Maailma on paljon mielenkiintoisempi kuin edellinen, pelattavuutta on hiottu ja aseista tehty mitä eriskummallisimpia. Tarina itsessään ei jatku suoraan edellisestä pelistä mutta hyvin nopeasti huomaa yhteneväisyydet edelliseen peliin.
Arvostelu
Vaikka Borderlands 2 ei ollutkaan tajunnaräjäyttävä peli, oli se silti todella hyvä. Pelissä oli lähes kaikki mitä jatko-osassa kuuluukin olla, ja sai siitä irti tuntitolkulla nautintoa ja hauskanpitoa 8/10
Tarina
Borderlands peleissä pelataan hahmoilla joita kutsutaan holvin metsästäjiksi. Mikä tämä holvi on ja mitä se sisältää, riippuu ihan pelisarjan pelistä. BL2:en kohdalla holvi sisältää muinaisen "soturin" jonka pelin pääpahis "Komea Jack" yrittää herättää eloon luodakseen Pandoran planeetalle rauhan ja järjestyksen, ja tuhoakseen kaikki ryövärit ja muut jotka häntä yrittää siinä estää. Pelin tarina kulkee hyvin sulavasti alusta loppuun. Alussa herätään Pandoran planeetalta, jonka jälkeen koitetaan ottaa selvää mitä Jack oikein aikoo, ja lopuksi Jackin pystäyttäminen. Ainut asia joka itse tarinan kulkua hidastaa on lähes pakonomainen tarve tehdä sivutehtäviä, sillä ilman niitä ei pelaaja ole tarpeaksi suuri tasoinen pelatakaseen kaikkia pää tarinan tehtäviä läpi.
Pelattavuus
Niin kauan kuin pelaaja pysyy tasoltaan tehtävien vaikuestason mukana, on peli hyvin hauska ja sulavan tuntuinen pelata. Pelaaja voi joko juosta, ampua, tai hyppiä tiensä kenttien läpi. Jossain tapauksissa jopa ajaa. Erilaisten vihujen räiskiminen erilaisilla hulluilla aseilla on välillä hauskaa, ja välillä hulvattoman hauskaa. Pelin roolipeli ominaisuudet toivat myös paljon toivottua syvyyttä tähän räiskintä peliin, vaikkakin niitä olisi toivonut olevan pelissä vielä enemmän ja vielä syvemmällä tasolla.
Äänimaailma
Pelin äänet ovat hyvin räiskinnän täytteisiä, varsinkin alussa, mutta myöhemmin kun saa mitä eriskummallisimpia aseita, muuttuu niiden äänetkin mitä eriskummallismmiksi. Henkilökohtainen lempi ase oli konepistooli joka kiljuu kun sillä ampuuu.
Avoin maailma
Borderlands 2:en maailma täysin avoin, vaikkakin jaettu eri sektoreihin joiden välillä voi, ja pitää kulkea. Osa alueaista on lineaarisimpia kuin muut, ja osa niin avoimia että tarvitsee auton niiden läpi kulkemiseen. Kaikki kentät ovat loistavasti suunniteltuja ja jopa ne lineaarisemmat kentät ovat täynnä oikoreittejä joitan pitkin pystyy kulkemaan nopeasti paikasta toiseen, ja jos kohde sattuu olemaan Pandoran toisella laidalla, on pika-matkustus aina vaihtoehto.
Vertaus edelliseen
Heti ensi vilkauksella näkee että Borderlands 2 on hiotumpi versio sen edeltäjästään. Lähes kaikilla osa-alueilla on parannuksia. Maailma on paljon mielenkiintoisempi kuin edellinen, pelattavuutta on hiottu ja aseista tehty mitä eriskummallisimpia. Tarina itsessään ei jatku suoraan edellisestä pelistä mutta hyvin nopeasti huomaa yhteneväisyydet edelliseen peliin.
Arvostelu
Vaikka Borderlands 2 ei ollutkaan tajunnaräjäyttävä peli, oli se silti todella hyvä. Pelissä oli lähes kaikki mitä jatko-osassa kuuluukin olla, ja sai siitä irti tuntitolkulla nautintoa ja hauskanpitoa 8/10
tiistai 10. syyskuuta 2019
Spiderman PS4
Spiderman PS4 on 2018 syksyllä julkaistu PlayStation 4 eksklusiivinen peli. Spiderman oli myös yksi vuoden 2018 suurimpia julkaisuja joka kuitenki jäi hieman Red Dead Redemption 2:en varjoon. Spiderman pelejä on tullut useampia jo useamman vuosikymmenen ajan mut useammin pelit eivät ole sidoksissa toisiinsa ja varsinki Spiderman PS4 on lähes täysi rebootti pelien osalta.
Tarina
{Sisältää juonipaljastuksia} Spiderman PS4 tuo uuden iteraation tuttuun spiderman tarinaan. Pelissä ei keskitytä niinkään hämähäkkimiehen syntyyn, kuten useat elokuvat tekevät, vaan enemmänkin elämään spidermanina ylipäätään kun Peter Parker on ollut jo jonkin aikaa kuvioissa hämähäkkimiehenä. Pelissä esiintyy useampia Hämähäkkimiehen arkkivihollisista kuten Tohtori Mustekala, Sarvikuono, Elektro, Skorppiooni ja Korppikotka. Sekä joitain uudempia lisäyksiä kuten Herra negatiivinen. Peli vie pelaajan ympäri Manhattania erilaisten vihollisten, tehtävien ja haasteiden kimpussa eikä tekeminen varmasti lopu kesken tarinan ohellakaan. Spiderman PS4 ottaa mallia Hämähäkkimies elokuvista, muunmuassa Peter Parkerin hahmo muistuttaa ulkonäöltään hyvin paljon Peter Parkkeria Amazing Spiderman elokuvista, sekä hämähäkkimiehen puvun teknologia muistuttaa Hämähäkkimiehen pukua uudemmista Marvelin MCU Spideman elokuvista.
Pelattavuus
Spiderman pelissä päästään lentelemään seitin avulla ympäri Manhattanin katuja ja kiipeilemään Manhattanin korkeimpia rakennuksia joihin sisältyy myös Marvel elokuvista tuttu Avengers Torni. Seitin avulla ympäri sinkoilu on tuntuu sulavalta vaikkakin joskus peli ei ole aivan samalla aaltopituudella pelaajan kanssa ja vahinkoja sattuu. Taistelu pelissä on vihulaisten hakkaaminen tainnuksiin tai vanigtemista seitti kasojen alle. Kaikki taistelu on hyvin sulavaa kunhan oppii edes osan komboista ulkoa ja saa avattua uusia komboja käytettäväksi. Tätä ennen Spiderman saattaa tuntua hyvin paljon Mortal Kombat peliltä jossa pelaaja hakkaa päätä ohjaimeen ja toivoo että joitain komboja tapahtuu, mutta Spidermanissa kombot ovat kuitenkin sen verran yksinkertaisia että jopa vähemmän kokeneet pelaajat oppivat ne nopeasti.
Äänimaailma
Siitä kuuluu kiva ääni kun mäiskii vihollisia taukoamatta turpaan.
Avoin maailma
Avoin maailma on ehkä paras osa koko peliä. Kuten aikaisemmin tuli mainittua pelissä pääsee seitin avulla liitelemään pitkin Manhattanin katuja, joka on tuottaa ehkä enemmän mielihyvää kuin mikään muu asia videopeleissä miesmuistiin. Manhattan on myös täynnä erilaisia sivutehtäviä joita voi täysin vapaasti tehdä silloin kuin siltä tuntuu, sekä useita kerättäviä asioita joten tehtävästä tehtävään kulkeminen ei tunnu tylsältä kun välissä on kaikenlaista kivaa.
Vertaus edelliseen
Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, on aina hyvä verrata jatko-osia peleistä edelliseen iteraatioon nähdäkseen mihin suuntaan pelisarja on kehittynyt. Tässä tapauksessa kuitenki se on hieman hankalaa sillä tietääkseni Spiderman PS4 ei ole millään tavalla kytköksissä edellisiin peleihin muuten kuin Spiderman nimeltään. Sen lisäksi en ole pelannut aikaisempia Hämähäkkimies pelejä joten vertaaminen on kirjaimellisesti mahdotonta omalta osalta.
Arvostelu
Ennen Spidermanin ja PS4 konsolin ostamista pohdin pitkään mitä pelejä tulisin sille hankkimaan. Spiderman ja Red Dead Redemption 2 olivat ne kaksi peliä joiden väliltä piti valita. PlayStation konsolin yhteydessä sai kuitenkin huokeaan hintaan Spiderman PS4 pelin mukana joten sitä ei tarvinnut enää miettiä, ja jälkikäteen pohdittuna sen ei olisi ikinä edes pitänyt olla kysymys vaan varmuus. Kuulin paljon hyvää molemmista peleistä mutta Spiderman on niistä se joista kuitenkin nautin enemmän. Spidermanin hankittuani pelasin päätarinan läpi muutamassa päivässä ja olen aina silloin tällöin palannut kauniiseen Manhattaniin tekemään sivutehtäviä ja välillä vain heilumaan seitin nokassa ja nauttimaan sen tuomasta vapaudesta. Niistä vuoden 2018 peleistä joita olen pelannut, ja todennäköisesti tulen ikinä edes pelaamaan, Spiderman ansaitsi helposti henkilökohtaisen vuoden peli palkinnon.
Vaikka Spiderman onkin loistava peli niin silti kukaan ei ole täydellinen, arvosanaksi annan sille 9/10
Tarina
{Sisältää juonipaljastuksia} Spiderman PS4 tuo uuden iteraation tuttuun spiderman tarinaan. Pelissä ei keskitytä niinkään hämähäkkimiehen syntyyn, kuten useat elokuvat tekevät, vaan enemmänkin elämään spidermanina ylipäätään kun Peter Parker on ollut jo jonkin aikaa kuvioissa hämähäkkimiehenä. Pelissä esiintyy useampia Hämähäkkimiehen arkkivihollisista kuten Tohtori Mustekala, Sarvikuono, Elektro, Skorppiooni ja Korppikotka. Sekä joitain uudempia lisäyksiä kuten Herra negatiivinen. Peli vie pelaajan ympäri Manhattania erilaisten vihollisten, tehtävien ja haasteiden kimpussa eikä tekeminen varmasti lopu kesken tarinan ohellakaan. Spiderman PS4 ottaa mallia Hämähäkkimies elokuvista, muunmuassa Peter Parkerin hahmo muistuttaa ulkonäöltään hyvin paljon Peter Parkkeria Amazing Spiderman elokuvista, sekä hämähäkkimiehen puvun teknologia muistuttaa Hämähäkkimiehen pukua uudemmista Marvelin MCU Spideman elokuvista.
Pelattavuus
Spiderman pelissä päästään lentelemään seitin avulla ympäri Manhattanin katuja ja kiipeilemään Manhattanin korkeimpia rakennuksia joihin sisältyy myös Marvel elokuvista tuttu Avengers Torni. Seitin avulla ympäri sinkoilu on tuntuu sulavalta vaikkakin joskus peli ei ole aivan samalla aaltopituudella pelaajan kanssa ja vahinkoja sattuu. Taistelu pelissä on vihulaisten hakkaaminen tainnuksiin tai vanigtemista seitti kasojen alle. Kaikki taistelu on hyvin sulavaa kunhan oppii edes osan komboista ulkoa ja saa avattua uusia komboja käytettäväksi. Tätä ennen Spiderman saattaa tuntua hyvin paljon Mortal Kombat peliltä jossa pelaaja hakkaa päätä ohjaimeen ja toivoo että joitain komboja tapahtuu, mutta Spidermanissa kombot ovat kuitenkin sen verran yksinkertaisia että jopa vähemmän kokeneet pelaajat oppivat ne nopeasti.
Äänimaailma
Siitä kuuluu kiva ääni kun mäiskii vihollisia taukoamatta turpaan.
Avoin maailma
Avoin maailma on ehkä paras osa koko peliä. Kuten aikaisemmin tuli mainittua pelissä pääsee seitin avulla liitelemään pitkin Manhattanin katuja, joka on tuottaa ehkä enemmän mielihyvää kuin mikään muu asia videopeleissä miesmuistiin. Manhattan on myös täynnä erilaisia sivutehtäviä joita voi täysin vapaasti tehdä silloin kuin siltä tuntuu, sekä useita kerättäviä asioita joten tehtävästä tehtävään kulkeminen ei tunnu tylsältä kun välissä on kaikenlaista kivaa.
Vertaus edelliseen
Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, on aina hyvä verrata jatko-osia peleistä edelliseen iteraatioon nähdäkseen mihin suuntaan pelisarja on kehittynyt. Tässä tapauksessa kuitenki se on hieman hankalaa sillä tietääkseni Spiderman PS4 ei ole millään tavalla kytköksissä edellisiin peleihin muuten kuin Spiderman nimeltään. Sen lisäksi en ole pelannut aikaisempia Hämähäkkimies pelejä joten vertaaminen on kirjaimellisesti mahdotonta omalta osalta.
Arvostelu
Ennen Spidermanin ja PS4 konsolin ostamista pohdin pitkään mitä pelejä tulisin sille hankkimaan. Spiderman ja Red Dead Redemption 2 olivat ne kaksi peliä joiden väliltä piti valita. PlayStation konsolin yhteydessä sai kuitenkin huokeaan hintaan Spiderman PS4 pelin mukana joten sitä ei tarvinnut enää miettiä, ja jälkikäteen pohdittuna sen ei olisi ikinä edes pitänyt olla kysymys vaan varmuus. Kuulin paljon hyvää molemmista peleistä mutta Spiderman on niistä se joista kuitenkin nautin enemmän. Spidermanin hankittuani pelasin päätarinan läpi muutamassa päivässä ja olen aina silloin tällöin palannut kauniiseen Manhattaniin tekemään sivutehtäviä ja välillä vain heilumaan seitin nokassa ja nauttimaan sen tuomasta vapaudesta. Niistä vuoden 2018 peleistä joita olen pelannut, ja todennäköisesti tulen ikinä edes pelaamaan, Spiderman ansaitsi helposti henkilökohtaisen vuoden peli palkinnon.
Vaikka Spiderman onkin loistava peli niin silti kukaan ei ole täydellinen, arvosanaksi annan sille 9/10
Red Dead Redemption 2
Red Dead Redemption 2 oli yksi vuoden 2018 suurimpia julkaisuja. RDR2 (Red Dead Redemption 2) oli tavallaan esiosa edelliseen, super suosittuun Red Dead Redemption peliin. RDR oli kaikkien ylistämä peli, useammat nettisivut ja arvostelijat antoivat sille täyden tai lähes täyden arvosanan. Monet arvostelijat ovat ylistäneet pelin tarinaa yksinä parhaimpina mitä on, ja he ovat täysin oikeassa. Mutta avoimen maailman pelit kuten RDR2 ovat paljon enemmän kuin vain tarina, ja arvostelussa tulisi ottaa huomioon kaikki mahdolliset pelin mekaniikat ja näkökulmat, sekä jatko-osissa myös vertaus edelliseen peliin.
Tarina
Tämä osio luonnollisesti sisältää hieman juonipaljastuksia mutta ylipäätään koitan pitää ne mahdollisimman vähällä. Tarina on pää osa pelissä ja siinä riitää kyllä pelattavaa. Pelkän päätarinan kestää pelata montakymmentä tuntia jonka päälle pelissä on vielä monen monia sivutehtäviä. Tarina tuntuu alussa hyvin normaalilta länkkäriltä mutta tarinan edetessä se muuttuu yhä jännemmäksi ja jännemmäksi, ja heti kun luulet sen olevan ohi, se tarjoaa vielä enemmän jännitystä ja miellyttävän lopetuksen. Lyhykäisyydessään tarina on RDR2:en paras puoli ja yksi parhaimpia alkuperäisiä tarinoita kerrottu videopeleissä.
Pelattavuus
Pelattavuutta sai hyvin muokattua asetuksista. Pääosin, aimbotin vahvuuden säätäminen jotta myös me jotka emme useasti pelaile konsolilla joskus osui myös vihollisiin. Vihollisten ampuminen toki oli pääosassa pelissä mutta pelattavuuden arviointia varten pitää katsoa myös hevosen toimimista, valikoiden ja kartan toimivuutta, sekä muiden vehkeiden kuten lasson toimivuus. Ja suurin osa näistä toimii niinkun pitääkin, ainut asia josta voi valittaa on ratsastaminen ja siihen liittyen varsinkin laukkaaminen. Ne lukemattomat ajat kun hevonen juoksee suoraan puuta päin tai kompastuu johonkin pikkukiveen ja jää maahan kitumaan ilman hevosen parannusrohtoa. Tämä oli erityisen mukavaa kesken ratsastus kilpailuiden jotka piti erikseen etsiä maailmasta ja joiden ilmestyminen kesti aina hyvän tovin sen jälkeen kun kerran oli onnistunut teloittamaan oman hevosensa.
Äänimaailma
Musiikki ja ääninäyttely oli erinomaista. Muut äänet olivat myös ihan hyviä.
Avoin maailma
Red Dead Redemptionin maailma on massiivinen, ehkä jopa liian massiivinen. Maiilma on täynnä tyhjää tilaa joka toki pääosin näyttää upealta, mutta ei juurikaan paranna pelattavuutta. Varsinkin metsäiset alueet joissa eteenpäin tuskin näkee on vain yhtä tuskaa kun koittaa väistellä puita jotta hevonen pysyisi hengissä edes niin kauan että pääsee seuraavaan kylään asti. Tämä saattaa joskus olla hankalaa ja väsyttävää varsinkin kun välimatkat ovat hyvin hyvin pitkiä, ja hevonen vaikuttaa välillä ohjautuvan suoraan puita päin. Suuri maailma tuo tietty omat hyvät puolensa, mutta toivoisin että tässä tilanteessa se olisi ollut hieman pienempi, lähinnä tyhjän tilan poistamisen kannalta.
Vertaus edelliseen
Red Dead Redemptionin julkastiin 2010, eli 8 vuotta ennen RDR2:en julkaisua, mutta loppujen lopuksi paljoa ei ole muuttunut. Suurin ero pelien välillä on luonnollisesti uudemmat grafiikat ja hieman sulavampi pelattavuus, mutta loppujen lopuksi sekään ei paljoa eroa. Peli on muuten lähes samanlainen avoimen maailman peli. Samanlaiset keräiltävät, samanlaiset mini pelit, samanlainen pelattavuus, jopa maailma on osittain sama. Hyvin vähän on loppujen lopuksi muuttunut kahdeksassa vuodessa.
Arvostelu
Kaiken sen hypen jälkeen odotin RDR2:en olevan seuraavan generaation pelejä joka muuttaisi avoimen maailman pelejä kokanaisuudessaan. Sen sijaan sain edellisen pelin uudestaan mutta päivitetyillä grafiikoilla ja uudella tarinalla. Kuten jo aikaisemmin mainittiin niin tarina oli kyllä loistava, ja paras osuus koko pelissä mutta en silti usko että pelkkä tarina oikeuttaa niin suurta pisteytystä kuin mitä RDR2 on tähän mennessä saanut. Kyllä, se on hyvä peli mutta ei niin hyvä.
Kaikki osa-alueet huomioon ottaen antaisin Red Dead Redemption 2:lle arvosanaksi 7/10
Tarina
Tämä osio luonnollisesti sisältää hieman juonipaljastuksia mutta ylipäätään koitan pitää ne mahdollisimman vähällä. Tarina on pää osa pelissä ja siinä riitää kyllä pelattavaa. Pelkän päätarinan kestää pelata montakymmentä tuntia jonka päälle pelissä on vielä monen monia sivutehtäviä. Tarina tuntuu alussa hyvin normaalilta länkkäriltä mutta tarinan edetessä se muuttuu yhä jännemmäksi ja jännemmäksi, ja heti kun luulet sen olevan ohi, se tarjoaa vielä enemmän jännitystä ja miellyttävän lopetuksen. Lyhykäisyydessään tarina on RDR2:en paras puoli ja yksi parhaimpia alkuperäisiä tarinoita kerrottu videopeleissä.
Pelattavuus
Pelattavuutta sai hyvin muokattua asetuksista. Pääosin, aimbotin vahvuuden säätäminen jotta myös me jotka emme useasti pelaile konsolilla joskus osui myös vihollisiin. Vihollisten ampuminen toki oli pääosassa pelissä mutta pelattavuuden arviointia varten pitää katsoa myös hevosen toimimista, valikoiden ja kartan toimivuutta, sekä muiden vehkeiden kuten lasson toimivuus. Ja suurin osa näistä toimii niinkun pitääkin, ainut asia josta voi valittaa on ratsastaminen ja siihen liittyen varsinkin laukkaaminen. Ne lukemattomat ajat kun hevonen juoksee suoraan puuta päin tai kompastuu johonkin pikkukiveen ja jää maahan kitumaan ilman hevosen parannusrohtoa. Tämä oli erityisen mukavaa kesken ratsastus kilpailuiden jotka piti erikseen etsiä maailmasta ja joiden ilmestyminen kesti aina hyvän tovin sen jälkeen kun kerran oli onnistunut teloittamaan oman hevosensa.
Äänimaailma
Musiikki ja ääninäyttely oli erinomaista. Muut äänet olivat myös ihan hyviä.
Avoin maailma
Red Dead Redemptionin maailma on massiivinen, ehkä jopa liian massiivinen. Maiilma on täynnä tyhjää tilaa joka toki pääosin näyttää upealta, mutta ei juurikaan paranna pelattavuutta. Varsinkin metsäiset alueet joissa eteenpäin tuskin näkee on vain yhtä tuskaa kun koittaa väistellä puita jotta hevonen pysyisi hengissä edes niin kauan että pääsee seuraavaan kylään asti. Tämä saattaa joskus olla hankalaa ja väsyttävää varsinkin kun välimatkat ovat hyvin hyvin pitkiä, ja hevonen vaikuttaa välillä ohjautuvan suoraan puita päin. Suuri maailma tuo tietty omat hyvät puolensa, mutta toivoisin että tässä tilanteessa se olisi ollut hieman pienempi, lähinnä tyhjän tilan poistamisen kannalta.
Vertaus edelliseen
Red Dead Redemptionin julkastiin 2010, eli 8 vuotta ennen RDR2:en julkaisua, mutta loppujen lopuksi paljoa ei ole muuttunut. Suurin ero pelien välillä on luonnollisesti uudemmat grafiikat ja hieman sulavampi pelattavuus, mutta loppujen lopuksi sekään ei paljoa eroa. Peli on muuten lähes samanlainen avoimen maailman peli. Samanlaiset keräiltävät, samanlaiset mini pelit, samanlainen pelattavuus, jopa maailma on osittain sama. Hyvin vähän on loppujen lopuksi muuttunut kahdeksassa vuodessa.
Arvostelu
Kaiken sen hypen jälkeen odotin RDR2:en olevan seuraavan generaation pelejä joka muuttaisi avoimen maailman pelejä kokanaisuudessaan. Sen sijaan sain edellisen pelin uudestaan mutta päivitetyillä grafiikoilla ja uudella tarinalla. Kuten jo aikaisemmin mainittiin niin tarina oli kyllä loistava, ja paras osuus koko pelissä mutta en silti usko että pelkkä tarina oikeuttaa niin suurta pisteytystä kuin mitä RDR2 on tähän mennessä saanut. Kyllä, se on hyvä peli mutta ei niin hyvä.
Kaikki osa-alueet huomioon ottaen antaisin Red Dead Redemption 2:lle arvosanaksi 7/10
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)